Sunday, August 7, 2011

Vettä sekaan – tai sitten ei

Savuttaahan se nuotio etelässäkin, merenkin rannalla. Puut palavat iloisesti, savu tuivertelee pienen tuulen tahtiin ja paistinpannu nokeentuu kevyesti. Verrattuna pohjoiseen savuun, kokemus on lempeä ja armollinen. Savu ei hyökkää silmiin vaikka istuisit millä puolella tulta, se ei sokaise ja saa yskimään ollen kuitenkin nautinnollinen ja odotettu kokemus. Tervaakaan ei tarvitse raapia pannun pohjasta kivellä tai raudalla. Ei tarkoita sitä etteikö nuotiosavut olisi etelässäkin mukavia, niistä vain puuttuu luonnetta ja etäisyyksien tuomaa erämaista karuutta.

Tämä on varmasti ikuisuusaihe viskien kanssa. Lisää vettä ja aromit tulevat paremmin esille ja mitä kaikkea sitä saakaan kirjoista lukea. Tämän kirjoittajan mielestä asia ei ole noin. Makuaisteja on tietysti monia ja jos joku haluaa viskinsä vesittää niin mikäs siinä – mutta voi olla että en toiste tarjoa viskiä maisteltavaksi..

20110805204304-IMG_6960_small

Haluan ajatella asiaa siltäkin kantilta, että viski tulee maistella sen vahvuisena kuin se on pullotettu. Jos tekijä haluaa sen maisteltavan 20-30% vahvuisena niin hän varmaan pullottaa sen sellaiseksi. Maisteluissa juomaa ei kuitenkaan kulauteta alas pohjanmaan kautta, vaan siitä nautitaan pieninä annoksina. Kyllä se sitten suussa ollessaan laimenee. Vahvat viskit tuovat makujaan minusta hyvinkin vahvasti esiin, karu luonne ja rankka olemus korostuvat raakana. Hyvä pihvikin on parhaimmillaan aika raakana.

Onko se sitten alkoholi mikä polttaa? Varmasti niinkin, mutta ei vahvasta votkasta saa samoja makunautintoja mitä tynnyrivahvuisesta savuviskistä. Eli on kyseessä paljon muutakin.

Vettä toki juodaan maistellessa eri viskien välillä. Ei sitä pois pöydästä jätetä.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.