Ardbeg Supernova 2010 – räjähtävän loistavien tähtien sumusta

Ponnistelen pitkän päivän jälkeen eteenpäin. Jalkoja polttaa, elimistö huutaa juotavaa ja huippu näyttää vieläkin kauempana olevalta kuin hetki sitten. Jutustelu on vähentynyt, kadonnut lähes kokonaan. Keskityn vain siihen, että pääsen perille ennen voimien loppumista. En halua jättää tätä kesken vaan annan saappaiden nousta ja laskea. Taakka selässä ei loppujen lopuksi niin kauheasti rasita, mutta ei se kyllä helpotakaan oloa. Kavutessa ylöspäin jaksan kuitenkin katsella ympärilleni, kuinka komealta kaukaiset huiput näyttävätkään, haukka joka lentää yläpuolellamme saalista etsien, kivien kolot joissa eliöt muodostavat omat pienet maailmansa. Lopulta, ikuisuuden jälkeen, huippu on saavutettu ja annan itseni levätä hetken. Matka ei suinkaan päättynyt tältä päivältä vielä. Leiripaikalle on vielä pitkä matka, eikä kukaan jää tunturin yläosiin nukkumaan kun myrsky on tulossa. Tiedän jo nyt, kuinka poikki tulen olemaan kunhan pääsen perille. Ja kuinka loistavalta se tuleekaan tuntumaan, kun vihdoin voin perillä istua ja riisua saappaani.

Ardbeg Supernova 2010 (60.1%) on äärimmäinen. Se vie juojansa matkalle jossa etsitään rajoja, haetaan karuuden huippua, kääritään maailma rullalle ja avataan se 4D-kuvana eteen ja tutustutaan miltä tähti näyttää sisältä kun se räjäytetään auki. Kyse ei ole vain siitä, että juoma olisi karu. Se sisältää leveydessään maan jos toisenkin ja näyttää niistä nähtävyyksiä ja yksityiskohtia jos matkaaja jaksaa niihin keskittyä sen jälkeen kun on saanut savut silmilleen. Supernova on Ardbeg. Isolla A-kirjaimella. Siinä on kaikki ne piirteet mitä haen viskeissä: savu, turve, karuus, vivahteita, monitahoisuutta, terävyyttä, pehmeyttä ja mikä parasta todella pitkä ja miellyttävä jälkimaku.

Alun tuoksu vie maistelijan savuiseen maahan, Lappiin ja karuille huipuille. Maku on tajuntaa järisyttävän karu ja turpeinen mutta leveä ja yllätyksellinenkin, ja jos antaa viskille mahdollisuuden se paljastaa miltä tähden räjähdys tuntuu. Tuoksu säilyy lasissa todella pitkään, savu ja turve valtaavat tilan ja jälkimaku jaksaa pyöriä makuhermoissa hyvin pitkään. Supernovan jälkeen ei ole järkeä yrittää maistella muita viskejä vähään aikaan, koska oikeastaan kaikki viskit ovat siinä vaiheessa altavastaajia ja tuntuvat mitättömiltä tämän maailmoja syleilevän jätin rinnalla.

Sanomattakin selvää, että Supernova on yksi suosikeistani. Onko SN2010 parempi kuin Octomore Orpheus? Tietyllä tavalla on – Supernovassa on enemmän yllätyksiä, enemmän leveyttä ja yksityiskohtia – ja sitten tavallaan ei. Mutta jos ihan pakosti pitäisi valita yksi viski, niin se olisi tämä.

Nyt on jo vuotta 2011 eletty aika pitkään. Odotan innolla, miltä SN2011 tulee maistumaan. Tuleeko se olemaan vielä parempi, onko räjähtävien tähtien sumussa vielä suurempiakin yllätyksiä odottamassa?