Saturday, March 10, 2018

Turku Craft Beer Festival 9. - 10.3.2018



Turku on osoittautunut hyväksi paikaksi asua oman viskiharrastukseni kannalta. Vaikka vielä pitkään en ole Suomen vanhassa pääkaupungissa asunutkaan, on täällä ollessa tullut osallistuttua jo pariin tastingiin (Highland Park ja Laphroaig) ja pari seuraavaa on myös kalenterissa odottamassa. Eilen sai ensi-iltansa Turun ensimmäinen olut- ja viskifestivaali Turku Craft Beer Festival, joten tulihan siellä käytyä. Tapahtuman sivut Facebookissa: https://www.facebook.com/events/130246304308950/?event_time_id=130246314308949


Viskien ja muutamien oluiden lisäksi parhaita hetkiä olivat turinatuokiot eri maahantuojien, ambassadorien, esittelijöiden, Suomen pioneerien, satunnaiskohtaamisten ja vanhojen sekä uusien tuttujen kanssa. Oli hauska kuulla tarinoita tuotteiden ja viskien takana jotka toivat lisää eloa näihin lasipullojen elämänvesiin.


Avauksena, toisen viskiharrastajan esimerkkiä seuraten, tuli kokeiltua miltä vähän erilainen Glenfiddich maistuisi pitkästä aikaa omassa suussa. Rommiviimeistely on mainio lisä, ja toi paljon lisää ulottuvuutta - ja samalla varsinainen 'Fiddich jäi taaemmaksi. Helppo maistella, toimisi sarjassa alkupäässä, mutta jälkimaku jää ontoksi. 




Balvenie 25yo Single Barrel piti testata myös. Balveniet jäävät minulle helposti liian kepeiksi eikä tämä ollut poikkeus. Ei tämä pahaa ole, kaukana siitä, mutta hintaansa nähden odotukset olivat korkealla. Messuhinta oli kuitenkin ystävällinen joten tätä testasi ihan mielellään. Oikealla alustuksella, oikeassa paikassa hyvällä tarinalla varmasti toimii paremmin - ja tynnyrit ovat kuitenkin aina omanlaisiaan.



Viimeinen illan Balvenie lasissani oli myös Single Barrel sarjaa, mutta 15 vuotias joka oli kypsytetty ex-sherrytynnyrissä (Oloroso). Tässä oli jo enemmän intensiteettiä ja makua, erityisesti jälkimaku (tärkeä osa maistelussa!) hiipui hitaammin ja säilytti runsaan olemuksen miellyttävästi.

Ardbegit - vanha tuttavuuteni - olivat myös paikalla. Uusi An Oa on Alkossa jo tilattavissa alle 80€ hintaan. An Oa tuo savun, nimenomaan nokisen savun, hienosti esille. Kuivaa, likaistakin mutta osuu juuri minun makuhermoon hyvin. Maku säilyy ja luo tarinoita. Ei ole yhtä runsas kuin Uige tai Corry, mutta testauksen arvoinen. Corry on aina Corry - muistaa vain ettei käy uimasilla siellä. 



Glenmorangiet tuppaavat jäädä itsellä vähän paitsioon - aina siihen asti kun sen 18o versiosta kaataa dramin lasiin ja maistaa sitä. Ei huono viski lainkaan. Nectar D'Or on viimeistelty Sauternes-tynnyreistä (kuten vaikka Octomore 4.2. Comus) ja edelleen pidän sen makeasta vaikutuksesta. Lämmin, laaja, pehmeä ja pitkään maistuva kokonaisuus.



Pääsin maistamaan myös uutta Old Buck-viskiä, joka on pullotettu vasta viikkoja sitten. 7-vuotta kypsynyt viski jota tehdään hyvin pieniä eriä Beer Huntersilla Porissa. Tislaajan (Suomessa alan pioneeri!) tuli turistua hyvä tovi ja todettua yhteinen mieltymys Kilchomanin viskeihin siinä samalla. Mutta tämä Old Buck (48.x% vahvuus) makukokemuksena. Sanotaanko varovaisesti niin, että tämä oli yksi parhaista kokemuksista eilen. Intensiivinen, monipuolinen ja pitkään maistuva kokemus! Tässä on viski, joka saa vielä aikaan tarinoita. 


Aberlour A'bundah on ollut lasissa aiemminkin, mutta reilut 20 batchia takaperin. Eilen lasissa oli batchia numero 58 (59 taitaa olla jo kaupossa). Tässä oli samanlainen fiilis kuin ensimmäisessä A'bundahissani. Kuivaa sherryä ja paljon, mutta hyvällä sydämellä jolloin kokemus maistui jopa Old Buckin jälkeen (tai sen ansiosta?). Jos erikoiset ja ylitsevuotavat makuelämykset ei savuisella puolella kiinnostavat: kokeilkaa ihmeessä.


Aberlourin jälkeen ei ollut toivoakaan siitä, että maistaisi jotain hetkeen. Makuja nollasi vähän 12 vuotias Redbreast ja sen jälkeen 15 vuotias Redbrest saikin aikaan jo miellyttäviä kokemuksia. Tällä tiskillä viihdyin pitkään juttelemassa Jamesonin Suomen ambassadorin kanssa - samalla sain kuulla tarinaa Redbreastista ja kieltämättä tarinoidessa 15 vuotias maistui entistä paremmalta. Mukava jälkimaku ja voisi hyvin olla verrokkina & kontrastina viskinmaistelussa. 


Ja kun Jameson Ambassador puhuu, ei auttanut kuin maistaa vielä Jamesoniakin. Pienen arpomisen jälkeen päädyin vähemmän stilisoituun Jamesoniin: Distiller's Safe. Redbrestien jälkeen toimi ihan hyvin, siinä oli hyvä mailan lapanousu, joka kyllä suli pois aika nopeasti. Mistä pidin oli intensiivisyys, jälkimaku ei jäänyt kummittelemaan.

Teerenpeli on aloittanut etikettityylin vaihtotalkoot. Kasken klassinen tyyli on vaihtunut modernimpaan, ja vaikka vähän kaskenroihua ehkä kaipaan ei tuo näytä hassummalta. Teerenpelin Savu (belgialaisia maltaita, jatkossa brittimaltaat (ei skotti)) aloitti aika mitäänsanomattomasti. Siinä edustajan kanssa jutellessa tuli kuitenkin huomattua että parin suullisen jälkeen savuinen jälkimaku jäi pitkäksi aikaa, ja miellyttävästi, kytemään. Kerrankin savuinen Teerenpeli, vaikka viski kaipaisikin lisää runkoa ympärilleen niin jälkisavu (savusauna) on hyvä. Ja hinnankin pitäisi Alkossa asettua vaihteeksi houkuttelevaan osastoon (tosin jos tekisi vertailuhinnan 0,7 pullon mukaan hinta nousisi kisaamaan about Ardbeg 10 - An Oan kanssa ). Toivottavasti Teerenpeli alkaisi pullottamaan viskejään myös desin pikkupulloihin - näistä tulisi useampaa maistettua.



Kyrö ei millään antanut maistaa heidän lauantain maisteluun varattua ruisviskiään, mutta ymmärrän kyllä että maisteluun osallistuvat ovat etusijalla. Olisi ollut mukava tehdä vähän verrokkia siihen pulloon joka meillä Kyröstä on tynnyriosakkuuden kautta. Sen sijaan maistoin heidän uutta Dark Rye Bitteriä ja ... maistui. Napue ja tuo Bitter ammentavat suomalaisesta niittymaisemasta yrttejä seokseensa ja sen huomaa kyllä makukokonaisuudessa. Suosittelen testaamaan jos Kyrön tuotteet kiinnostavat ja Bitterit ei ole inhokkeja.


Scapa jäi vähän väliviskin rooliin illalla. Ihan ok, kohtuuleveä mutta helpon oloinen Orkneyläinen josta ei jäänyt pidempää jälkimakua. Maistelussa voisi olla mukana tuomassa kontrastia, mutta ei synnytä suurta tarinaa makuprofiilinsa pohjalta. Orkneyn tarinat ovatkin sitten oma lukunsa. 


Tullamore Dew:n kanssa sain mahdollisuuden (Kiitos!) tutustua siihen vähän uudesta vinkkelistä: pääsin maistamaan sen komponentit, joista viski loppujen lopuksi sekoitetaan ja perusversio laimennetaan. Komponentit olivat intensiivisiä (tynnyrivahvoja) ja hämmentävästi Single Grain teki niistä minuun erityisen vaikutuksen olemukseltaan. Näitä komponenttia voisi olla maisteluissa mukana useamminkin. Single Malt tuo Tullamoreen leveyttä ja arvokkuutta, kun taas Potstill pitää huolen ärhäkkyydestä. Tullamore Dew Phoenix on tynnyrivahvana versio, jonka tarina pohjautuu ensimäiseen lento-onnettomuuteen joka poltti koko Tullamoren pikkukylän vuonna 1785 ja kylä rakennettiin uudestaan tuhkasta. Jonka vuoksi Feenix, jonka maistoi komponenttien jälkeenkin. Viski on vahvaa, intensiivistä ja siinä oli ihan mukava jälkimakukin. Ei olisi hassumpi lisä maisteluihin tämäkään.


Kovin montaa henkilökuvaa en ottanut, mutta täytyihän Tullamore Dewn jälkeen Jyri ikuistaa. Kannattaa tätä kaveria jututtaa, jos haluaa kuulla mm Balveniesta ja Tullamoresta enemmänkin.


Lopuksi vielä jokunen fiilistelevä yksityiskohta messuilta






Hyllystä pääsi maistamaan paria Laddieta, Port Charloten ja muutaman Octomoren


Hienot taskumatit Balveniella!

Friday, February 16, 2018

Kanna arpesi ylpeästi - Highland Park Viking Scars (10yo)


Käy Einar rohkeasti vihollista kohti! Älä pelkää tulevia arpia! Ne ovat merkki rohkeudesta ja kokemuksesta. Annetaan tunkeilijoille mallia, miten Orkneyn rautainen tahto voittaa! Kilpimuuriin!

Highland Park on ottanut viikinkiteeman osaksi viskejä jo aikoja sitten, mutta oma tuntuma on että lohikäärmelaivoihin lisätään edelleen soutajia, jotta voidaan saavuttaa kaukaisia rantoja yhä nopeammin. Syynä tähän tietysti on brändin kasvattaminen ja erottuminen kovan kilpailun keskellä. Orkneyn saarilla tuntuu olevan myös hyvä perusta viikinkitaruston hyödyntämiselle- sukulinjat vievät heidät jopa enemmän viikinkien kuin brittein saarten suuntaan. Kaiken tämän tarinankerronnan keskellä ei haittaa, että heillä on mainiot olosuhteet viskien pitkään kypsytykseen - ainakaan varastoissa ei ole liiaksi lämpöä.


Viking Scars on Highland Parkin 10-vuotias viski uudessa, arpisessa, paketissa. Tyyli on kieltämättä hyväännäköinen ja erottuva. Mutta ei se komea ulkomuoto, vaan se ratkaisee mitä sydämestä löytyy. Scars on aloitusviski, jonka kanssa kamppailussa voidaan ansaita ensimmäiset arvet. Taannoisessa maistelussa tämä toimi aivan mainiosti pelinavaajana mutta myöhäisemmässä vaiheessa sarjaa ei kilpi jaksa enää nousta torjumaan iskuja.



Tuoksu on varsin kevyt, mutta siitä voi löytää tammisia vivahteita. Maussa tammi,vanilija,sitrukset ja mausteet (pippuri) nousevat kivasti esille. Turpeisuus ja savuisuus ovat mukana vain hentona mausteena. Jälkimaku ei pituudella kerskaile. 

Scarsia on helppo suositella maistelun alkupäähän, koska se petaa kenttää seuraaville sankareille. Yksin se ei saa aikaan saagoja, mutta osana tarinaa löytyy tarkoitus ja paikka. Suomessa Alko myy Scarsia puolikkaassa pullossa ihan järkevään hintaan, joten tämä on myös viski jonka voi viedä helposti lahjaksi.



Thursday, June 22, 2017

Hyvää Juhannusta .. 2017!

Vuosihan sitä taas vierähti niin vikkelään, ettei blogitekstejä ehtinyt saada edes tulille sitten edellisen Juhannuksen. Katsotaan mitä seuraava vuosi tuo keskikesän juhlien jälkeen tullessaan, mutta ainakin Facebookin puolella tulee juttua lyhyempien päivitysten ja kuvien muodossa. 
Tervetuloa seuraamaan: https://www.facebook.com/Savuista/

Viskien tarinoita on tulossa. Valamon VYS-versiota on jo myös maistettu (yllätti positiivisesti). 
Sitä ennen kuitenkin Hyvät Juhannukset vaikkapa Octomoren makujen äärellä! 


Friday, June 24, 2016

Happy Midsummer! Hyvää Juhannusta!

Despite the Brexit news (the flow of Whisky cannot be interrupted!) I wish you all awesome Midsummer and Summer.
Here is a nice Whisky for this summer: 2007 distilled and 2010 bottled one of the first Kilchoman I got to know!



Enjoy your dram!


Friday, March 18, 2016

Teerenpeli Kaski : update

Every whisky has that moment. It is the point of no return, when you pour last dram out of the bottle and then it is empty. It is no more. It was unique at the best, relief at worst.

I noticed that my original blog post about Teerenpeli Kaski, which I wrote three years ago, did not do it justice after all. Check the post, but beware: it is written in Finnish: http://savuista.blogspot.fi/2013/02/teerenpelin-kaski-kaskimaitten-janojuoma.html

What has changed in three years? 

Of course I have changed. I have walked on my road, found new treasures and lots of tastes in the Whisky world. Perhaps it has shown me a lots more of shades to this drams.

Time has also changed Kaski. It has gasped air, it has traveled and it has been sleeping in my closet. In a sense, it has "matured". Not in a barrel-sense, but all that air has done some changes. Especially after the bottle had less than 1/3 of it's content left.



So there it was. And the bottle was empty.

What took me by the surprise, was that how good Kaski felt. It had much more broader shoulders than three, or even two, years ago. There was depth and soul. There was even some smoke present in all that complex form.

Overall, the experience was into the standards I expected of Kaski three years ago. Perhaps I have changed more than the whisky, but frankly I don't care. Man can change. Man's nature can change. Whisky can change too. This is evolution, not the final stop.

What can change the nature of the..
I have found that last drops of strong flavored drams (peatsmoke) usually only get better and better. The air does change it, which is great - you can live with the Whisky and experience all sides of it. Meanwhile you will have much more contrast, since you obviously have sampled some other whiskies during those years.

I hope the same effect will happen to my Hosa ( http://savuista.blogspot.fi/2015/03/teerenpeli-hosa-from-black-cask.html ) as well. It still has plently of content, so I might just sip it carefully every few months.. Just make sure about it's quality and observe the change.

Dram on! Let's enjoy the world of whisky in all it's forms!



Wednesday, February 24, 2016

Vintage Finnish Whisky ads

My friend found some old newspapers from the year 1932 and saw there something that he knew I would be interested about. Not that many of those whiskies are around these days.

These days you are not allowed to advertise whisky in newspapers anymore - at least not in Finland.
It would be good to store some of the current ads, they would be interesting to check out in 70-80 years from now.

What is the most interesting whisky ad you have seen so far?


























Thursday, December 31, 2015

Happy 2016!

It has been quite a year. The last month of the year got me much more surprises and news than I thought, but looking whisky-wise the current year also tells the sad story where smoky drams have higher prices which means less experiences on the tasting table. However, there has been excellent drams and drams that have surprised me on their second/third tasting time.

The highlights of the 2015
Best Smoky Dram of the 2015: Octomore 7.2.
Best Surprise Dram: Rugen Distillery 43

And of course our whisky themed wedding is on my highlights, as well as a tasting with friends having more than 20 drams in six hours.

It is also interesting to note, that I’ve written much less blog articles this year than earlier. 2015: 32, 2014: 61, 2013:77 (best so far)


Have a safe celebration and have a Excellent Year 2016!